Kerro yrityksesi tilanteesta, niin minä kerron minkälaista talousosaamista tarvitset.

Avainhenkilövaihdoksen ylimenovaihe
- Tekstiiliteollisuus, konsernin liikevaihto 300 m€

”Tarvitsimme ammattitaitoista lisäresurssia ylimenovaiheen ajaksi. Pitkäaikaisen CFO:mme siirtyessä toiseen yhtiöön, uuden CFO:n rekrytointiprosessi kesti useita kuukausia. Sinä aikana järjestelimme Corporate Governance -tiimin tehtäviä uudelleen ja Tanjalla oli merkittävä rooli mm. siirtohinnoitteluprojektissamme. Lisäksi hän kokosi hallitusraportit ja avusti konsernitilinpäätöksessä. Voin suositella häntä vastaaviin tehtäviin.”

Karita Laakso, Group Finance Director, Group Finance, Lindström Oy

Pörssilistautuminen
- Elektronisten komponenttien valmistus, konsernin liikevaihto 40 m€

”Käynnistimme vuonna 2014 listautumisprosessin. Projektin aikana Tanja avusti meitä päivittäisissä taloushallinnon rutiineissa, laskutuksessa ja ostolaskujen käsittelyssä. Lisäksi työstimme hänen kanssaan listautumisesitettä. Tanja rakensi ensimmäisen version perusdokumentaatiosta liittyen yhtiön Corporate Governance -järjestelmään. Tanja on joustava ja monialainen ammattilainen, jota voin suositella vastaavanlaisiin tehtäviin.”

Petri Hiljanen, CFO, Detection Technology Oyj

CFO services for a fast-growing creative agency
- Marketing field, turnover 3 m€

”Tanja Alanen has taken our financial control into a higher level. She has developed our daily finance functions, operational systems and reporting to support management in a double-digit growing company. Her practical examples from other business fields have helped us realize the specialities in the marketing field. Our history together started when we needed a part-time CFO. Growing over 40 % annually, we soon needed a full-time CFO. Later, we have been using her multiple financial expert services during staff changes in the finance team.”

Peter Barmer, Managing Director, 358

Taloushallinnon uudistaminen
- Suomalainen metallialan yhtiö, liikevaihto 10 m€

”Kun teimme Aluprossa MBO-kaupat ja mukaan tuli pääomasijoittaja, meidän oli uudistettava taloushallintoamme. Tanja Alasella oli merkittävä rooli talousfunktion perustamisessa kansainväliseen konserniimme. Hän on luonut taloushallinnon ohjeistukset, kehittänyt sisäistä raportointia ja laatinut yhtiömme ensimmäiset konsernitilinpäätökset. Muutaman vuoden yhteistyön jälkeen, kasvettuamme tiettyyn kokoluokkaan, tarvitsimme kokoaikaisen talouspäällikön. Tanja on myöhemmin auttanut meitä tilapäisenä lisäresurssina, kun talousjohdossamme on ollut henkilöstömuutoksia.”

Risto Nikkilä, toimitusjohtaja, Alupro Oy

Taloushallinnon uudistaminen
- Suomalainen teollisuusalan yhtiö, liikevaihto 10 m€

”Olen tutustunut Tanjaan yhteisen asiakkaan luona, jossa teimme samanaikaisesti töitä usean vuoden ajan. Työnjakomme oli selkeä ja luotimme toisiimme niin osaamisessa kuin aikatauluissa. Tanja omaa vankan ja monipuolisen ammattitaidon eikä pelkää tarttua haasteisiin.”

Merja Pirkkalainen, kirjanpitäjä Tilitoimisto Yli-Rahko Oy:ssä vuoteen 2009

Uuden controllerin sparraaminen
- Suomalainen päiväkotiyhtiö, konsernin liikevaihto 13 m€

”Aloittaessani Suomen Tenava Päiväkotien controllerina koin saavani yksilöllisen perehdytyksen tehtäviini ja vastuualueeseeni. Yhtiöllä oli tuolloin taloushallinnon palveluiden ostosopimus, ja Tanja toimi parin vuoden ajan yhtiön ulkoistettuna controllerina. Hän neuvoi ja opasti minua alusta lähtien mm. johdon raportointiin, konsernitilinpäätöksen laadintaan ja palkanlaskentaan liittyvissä erityiskysymyksissä. Tanjalle oli helppo soittaa, kun tarvitsin sparrausta.”

Susanne Berner, Controller, Suomen Tenava Päiväkodit Oy

Case esimerkit

CFO-palvelu
- Suomalainen sijoitusyhtiö, rahastojen yhteismäärä 35 m€

Vastaan yhtiön sisäisestä raportoinnista, viranomaisraportoinnista ja back office -toiminnoista, joihin kuuluu mm rahasto- ja sijoittajaraportointiin liittyvä tiedonkeruu kohdeyhtiöistä. Vastaan yhtiön tietosuoja- ja ESG-käytännöistä (Environmental, Social and Governance Factors).

CFO-palvelu
- Suomalainen autokorjaamoketju, konsernin liikevaihto 30 m€

Omistajavaihdoksen myötä ja ketjun kasvattamista vauhdittamaan yhtiöön tarvittiin kokenutta talousjohtajaa toimitusjohtajan kumppaniksi. Toimeksiannon alkaessa konsernin liikevaihto oli 12 m€ ja se yli tuplaantui muutamassa vuodessa. Kun myös toimipisteiden määrä ja henkilöstön määrä kasvoi, alkoi osa-aikaisuudella alkanut CFO-palvelu muuttua lähes kokopäiväiseksi, jolloin yhtiöllä tuli tarve kokoaikaiselle ammattilaiselle. Noin neljä vuotta kestäneen CFO-toimeksiannon aikana hoidin konsernilaskentaa, ensin suomalaisista erillisyhtiöistä yhdistellen ja myöhemmin ruotsalaiselle emoyhtiölle raportoiden. Vastuulleni kuului yhtiön talousosaston johtamisen lisäksi konsernin tulosennusteet, maksuliikenne, sopimushallinta ja tietyiltä osin HR-toiminnot. Uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotossa toimin projektipäällikkönä. Lainsäädännön muuttuessa esim. tietosuojan osalta vastasin GDPR:n noudattamisesta taloushallinnossa.

Lisäresurssi toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektissa
- Pesuaineiden ja kemikaalien tukkukauppa, liikevaihto 15 m€

Yhdeksän kuukauden mittaisen toimeksiannon tilasi kansainvälisen myyntiyhtiön Suomen tytäryhtiö, jossa oltiin ottamassa käyttöön SAP-toiminnanohjausjärjestelmää. Yrityksen controller vastasi uuden järjestelmän käyttöönotosta, henkilöstön koulutuksesta ja järjestelmän paikallisvaatimuksiin liittyvistä räätälöinneistä. Tuota kehitystyötä ei yksikään controller voi tehdä oman työn ohessa, vaan se aika on osattava erottaa muusta. Sitä varten tarvittiin lisäresurssi, joka hoiti yrityksen kuukausiraportoinnin vanhalla järjestelmällä koko sen ajan, jonka uuden järjestelmän käyttöönotto vaati. Laadin tilinpäätöksen vanhalla järjestelmällä ja kirjaimellisesti ”ajoin järjestelmän alas”. Toimeksianto päättyi siihen, että asiakas otti uuden järjestelmän käyttöön ja pääsi sulavasti aloittamaan raportoinnin puhtaalta pöydältä.

Projektiseuranta ja laskuliikenne tuotantoyhtiössä
- Elokuvien ja mainosvideoiden tuotantoyhtiö, liikevaihto 5 m€

Tämän kotimaisen tuotantoyhtiön kirjanpito hoidetaan tilitoimistossa. Ulkoistettuna talousjohtajana laadin kuukausittain projektiseurannan ja johdon raportoinnin sekä hoidin yrityksen pankkiasiat, laskujen maksut ja luottokorttilaskuihin liittyvän kuittimetsästyksen ja -selvityksen. Laadin myös yrityksen matkalaskusäännöt, ennakoin tulevat tuotantokeikat ulkomaille sekä ohjeistin tuottajat ennakolta tulevia käteisnostoja ja ravintolatarjoiluja ajatellen. Toimeksianto päättyi kolmen vuoden kuluttua yrityskaupan yhteydessä.